Pitkään ja hartaasti asiaa pohtien uskalsin ja osasin (ystäväni avustuksella) perustaa blogin!
Eli huhtikuussa 20 vuotta täyttävä vaatekaupan myyjä, hiusalaa opiskeleva, 11 kuukautisen Rosanna tytön äiti Lahdesta. Ajattelinkin kirjoittaa näin ekana postauksena yksinkertaisuudessaan MEISTÄ.
Syntyjään mä en ole lahdesta vaan meri-kaupungista Kotkasta. Muutettiin äitini ja siskoni kanssa lahteen -06 kesällä. Omaan kotiin muutin maaliskuussa -12 ja plussasin toukokuussa -12. Elämäni muuttui täysin. Oon aina ollut vähän hälläväliä meiningillä mut nyt oli aika kasvaa. Ja niin myös tapahtui. Esikoiseni Rosanna Karoliina syntyi 24.1.2013 mitoin 3460g ja 50 cm. Siitä se vauva arki sitten lähti käyntiin. Pienten lasten vanhemmat tietänevät että parisuhteen hoitamiseen oleva aika on kortilla. Näimpä erosimme Rosannan isän kanssa kesällä 2013. Nyt jatkamme elämäämme siis kaksistaan. Isä kyllä kuvioissa mukana mistä saan olla kiitollinen :) Lapset tarvitsevat myös isää. Mulla on kaikki mitä voin toivoa; ihana lapsi, täydellinen koti ja rakastava perhe, joka auttaa mua aina kun tarvitsen.
Tällä hetkellä vietetään tytön kanssa ihan perus vauva arkea. Syödään, nukutaan,tavataan ystäviä, leikitään ym. Kaikkea mitä muutkin.
Rosanna on luonteeltaan... miten sen nyt sanois :D lyhyesti kuvailtuna: ei oo hetkeekään hiljaa, aina äänessä (kehen lie tullut?), nauraa joka asialle. Itkee todella harvoin. Varmaan maailman helpoin ja iloisin lapsi. Nauraa räkättäny ihan pikku vaavasta saakka. Nyt 11 kuukautisena R osaa:
-istua
-seisoa tukea vasten
-kävellä tuen kanssa
-ymmärtää lauseen "joku tulee", "tule syömään"
Ennen kaikkea äidin nuppu ja tärkein maailmassa.
R lähtee toukokuussa -14 tarhaan ja mä palaan työelämään! ihanaa. Kotonakin on kivaa tytön kanssa mut alan kaipaamaan jo työn tekoa! Rosannakin pääsee tutustumaan muihin lapsiin sitten :) kivaa! Suunnitelmissa on myös että jatkan koulun loppuun joulukuussa -14. Koulun jälkeen mun tulevaisuus näyttää hyvinkin työn täyteiseltä. Mä onneksi rakastan mun työtä <3
Pieni kurkistus vielä mun "raskauskilot hiiteen" projektista. Tällä hetkellä raskauden jälkeen -28 kg.
Oliko toi sitten vahinko raskaus?:o
VastaaPoistaRaskaus ei ollut suunniteltu
PoistaVoi et tiiäkkään kuinka hypin ilosta ku bongasin nyt tän blogin :D! IHanaa, jatka samaan malliin ;)
VastaaPoistamä vaan tuijotan sun ihanan lapses kuvia kun Rosanna on niin kaunis :)!
Ihana sinä <3 kiitos paljon !
Poista